Tervetuloa Vaspin tuoreen uutisblogin pariin!
Ajatus Vaspin blogin avaamisesta on muhinut talven ajan: hallitus ja aktiivit voisivat julkaista kokemuksiaan ja mietteitään piirin blogin kautta ilman kummempia sitoumuksia. Vuoden alku on kuitenkin kulunut muiden tärkeiden asioiden hoidossa, kun uudella hallituksella on riittänyt kokouksia, suunniteltavaa ja paperitöitä. Lisäksi luonto tuntui nukkuvan tammikuisen pakkasjakson ajan ja vaipuvan sitten tylsän harmaan sään jatkumoon. Mieleen ei ole noussut hyviä kirjoittamisen aiheita, ja niin myös blogi on saanut odottaa kevään heräämistä.
Itselleni keväthanget ja leudot kirkkaat illat ovat merkki pöllöjen soitimen alkamisesta. Viime vuonna Vasp järjesti tähti- ja pöllöretken, jossa tähdet näyttelivät suuremman roolin pöllöjen pysyessä visusti vaiti. En muista, kuulinko sinä keväänä pöllöjä lainkaan, mutta ainakin niitä oli vanhoilla hyvillä paikoilla mahdottoman vähän. Lehtopöllön ystävällisen huhuilun puuttuminen johtui varmaankin edeltäneiden vuosien kovista pakkastalvista. Vanhat reviirit olivat yhä tyhjillään.
Nyt kuluneen talven aikana tunnustelin varovasti tilannetta. Pöllöjä ei tarvitse harrastaa mitenkään määrätietoisesti. Riittää kun käy säännöllisesti ulkona sopivassa maastossa pimeän tultua ja pitää aistit hereillä, niin saattaa kuulla jotakin. Viettäessäni viikonloppuja vanhempieni luona Piikkiön maaseudulla kävin aina iltaisin ulkona. Syksystä asti huomioni kiinnitti uudenlainen ääntelijä. Pihapiiriä kiersi useana iltana oudosti huuteleva, "naukuva" lintu, jota en koskaan onnistunut näkemään. Yhdistin vieraan ääntelijän tuttuun pöllölajiin vasta tutustuttuani materiaaliin lehtopöllön äänistä soidinajan ulkopuolella. Samalla tajusin, mistä nimitys "kissapöllö" taitaa olla peräisin. Aina sitä oppii uutta.
Suomen Luonto julkaisi hiljattain kattavan artikkelin maamme pöllölajeista. Artikkelissa kuluneen vuoden todettiin olleen hyvä myyrävuosi. Se on hyvä asia pöllöille. Tässä vaiheessa lumeton talvi oli jo väistynyt ja maaliskuun alkua vietettiin lähes huhtikuisessa säässä. Pöllöretken järjestämiselle ei kuitenkaan ollut vielä liian myöhäistä, ja sellainen sijoitettiinkin tapahtumakalenteriin lauantai-illalle 8.3. Viikolla 10 seurasin säätiedotuksia kynsiäni pureskellen, kun kevätmyrsky tuulineen ja räntäsateineen pyyhkäisi ylitse juuri retkiviikonlopun paikkeilla.
 |
| Lehtopöllö (Strix aluco) © A.Trepte | www.photo-natur.de creative commons |
Lauantaina myrsky oli kuitenkin jo ohi ja sää kirkas muttei kylmä. Ilta tarjosi heti alussa positiivisen yllätyksen: olin odottanut tuttuun tapaan noin seitsemää osallistujaa, mutta meitä olikin peräti 15. Retkikohteena toimi Katariinanlaakso, jonka vanhat käppyräiset lehtipuut olivat saaneet osansa myrskytuulista. Suuret kaatuneet rungot muistuttivat, ettei edellisenä iltana metsään olisi ollut mitään asiaa.
Puolikuu valaisi mukavasti Rauvolanlahtea, eikä pieni tuulenvire haitannut kuuluvuutta. Kaupungin melusaaste sen sijaan haittasi. Ensimmäisillä kuuntelutauoilla hälytysajoneuvon ulina, liikenteen kumu ja jonkinlaisesta konserttitilaisuudesta raikaava bassojen jyly peittosivat laakson hiljaiset äänet tehokkaasti alleen.
En ollut ajatellut sisällyttää vaikeaa kallion ylittävää polkua reittiimme, mutta paluumatkalla päädyimme kuitenkin vielä kiipeämään kallion kautta. Ylhäällä tuntui jotenkin hiljaisemmalta. Ehkä kaupunki oli rauhoittunut illan edetessä tai sitten oma korva oli vain oppinut suodattamaan ylimääräiset äänet.
Seisoimme tovin kuuntelemassa koko laakson yli, mutta pöllöjen ääniä ei kuulunut. Hetken tuntui siltä, että pitäisi vain jatkaa matkaa ja palata parkkipaikalle päättämään retki. Jokin sai kuitenkin viipymään kalliolla vielä hetken. Ilta oli miellyttävä ja kuu valaisi kirkkaana. Kuuntelun sijaan aloimme keskustella, tutkia kirkkaalla yötaivaalla erottuvia tähtikuvioita ja tarkkailla öistä metsämaisemaa.
”Hu-hu-hu huuu?” ehdotti lehtopöllö juuri silloin, varovaisesti ja hieman änkyttäen. Sen ääni oli selkeä ja kaikkea taustamelua korkeampi. Pysähdyimme kuuntelemaan. Huhuilisiko se uudestaan? Pöllö ilmoitti reviiristään muutaman kerran reippaammilla kuuluvilla huhuiluilla. Sitten sen ääni alkoi etääntyä vähitellen kauemmas.
Tunnelmani oli suurenmoinen. Kun yksi lehtopöllö on kuultu, pöllöretki on virallisesti onnistunut, vaikka muut lajit pysyttelisivät poissa. Retken lisäksi pöllön keväthuhuilun kuuleminen kruunasi myös oman keväänodotukseni. Se on yksi tärkeistä kevättalven äänistä, jota en ole pariin vuoteen kuullut lainkaan.
Tänä vuonna Luonto-Liiton Kevätseurannan teemana ovat kevään äänet. Tarkoituksena olisi myös täällä Varsinais-Suomessa mennä yhdessä kuuntelemaan muun muassa sammakoita ja lintuja, kunhan säät vielä lämpenevät. Sitä odotellessa on hyvä nauttia talven viimeisistä rippeistä esimerkiksi katselemalla tähtitaivasta ennen iltojen käymistä liian valoisiksi.
